Koiranunta.net

Dina
Sekarotuinen (saksanpaimenkoira/belgianpaimenkoira/rottweiler)
S. 04.04.2004
Narttu
Säkä: n.62cm.
Paino: 34kg.


Siville kun alettiin kaveria etsimään, niin aika nopeasti löytyi lehti-ilmoituksen perusteella lupaavan oloisia seropi pentuja.
Alkujaan oli tarkoitus ottaa uros, mutta ensimmäistä kertaa kun pentuja mentiin katsomaan, niin Dina herätti huomion pentueen energisimpinä ja ns. päällepäsmärinä ja olipa vielä pentueen isokokoisin, joten häneen sitten loppujen lopuksi päädyimme.

Toisella vierailu kerralla olikin sitten aika ottaa pentu mukaan ja lähteä tutustumaan uuteen kotiin.
Sivi otti tulokkaan vastaan suhteellisen välinpitämättömästi ja tutustuttaminen meni kovinkin helposti.
Dina vaikutti alkuun kovinkin reippaalta ja uteliaalta uuden kodin ja maisemien tarjoamista haasteista, mutta hyvin nopeasti huomasi, että aristeli kaikkea outoa ja hiukankaan kovaa ääntä pitäviä asioita.
Oikeastaan alusta asti myös vieraat ihmiset, sekä vieraat koirat oli asioita, joita ei sietänyt.

Itsellänikään kun ei aikaisemmin näin herkästi ja voimakkaasti asioihin reagoivaa koiraa ole ollut, niin varmasti tuli tietyissä asioissa toimittua väärin ja vahvistettua näitä pelkotiloja.
Kotioloissa ja muutenki tressittömissä tilanteissa ollut luonteeltaan aina suhteellisen rauhallinen ja lempeä, tosin kyllä tietynlaista kovuuttakin löytyy.

Päivitetetään paremmalla ajalla!